Alkuperäinen ohje tähän löytyy Marien ruokablogista. Kiitos Marielle herkullisesta ohjeesta! Tein itse tämän kuitenkin hieman eri tavalla kuin Marie. Kirjoitan tähän, miten itse tein rullan.

Jauheliha-riisirulla

Pohja:
-3 kananmunaa
-6 dl maitoa (itse korvasin maidon vedellä ja HYLA-maitojauheella)
-2 dl vehnäjauhoja
-½ tl suolaa
-1 tl sokeria

Täyte:
-400 g jauhelihaa
-suolaa ja muita mausteita jauhelihaan (itse käytin grillausmaustetta, pippurisekoitetta ja valkopippuria)
-n. ½-1dl ruokakermaa
-1 rkl soijakastiketta
-1 lihaliemikuutio
-2 dl pitkäjyväistä riisiä
-1½ dl juustoraastetta

Pohja: Vatkaa kananmunat kulhossa. Lisää puolet maidosta/vedestä ja kaikki jauhot. Vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Lisää loput maidosta/vedestä, suola ja sokeri. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia kunnes pohja on kypsä.
Täyte: Keitä riisi paketin ohjeen mukaan  lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Ruskista jauheliha ja mausta se haluamallasi tavalla. Sekoita keitetty riisi ja jauheliha keskenään paistinpannulla. Lisää kerma, soijakastike ja juustoraaste ja anna hautua muutama minuutti.
Lisää täyte kypsyneen pohjan päälle ja rulla pohja rullalle leivinpaperin avulla.

582474.jpg

582475.jpg