Ennen teimme lihamakaronilaatikon munamaidon hyla-maitojauheesta, koska perheessämme on laktoosi-intoleranssia. Nyt muutaman vuoden ajan olen korvannut munamaidon lihaliemellä, jota suosittelen lämpimästi! Lihaliemi antaa makaronilaatikolle erittäin hyvän maun. Tämän ohjeen olen joskus ottanut jostakin makaronipussista, mutta se on hieman muokkaantunut meidän makumme mukaiseksi.

Lihamakaronilaatikko

-5 dl makaronia (tällä kertaa käytin pennepastaa)
-400-500 g jauhelihaa
-7 dl lihalientä (yksi lihaliemikuutio riittää)
-mausteita (currya, pippurisekoitetta, grillausmaustetta)
-2 kananmunaa
(-1 tl suolaa)

Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan ja ruskista jauheliha. Keitä 7 dl vettä ja lisää joukkoon lihaliemikuutio sekä mausteet. Kaada maustamaton jauheliha ja keitetyt makaronit voideltuun uunivuokaan. Sekoita lopuksi lihaliemen sekaan kananmunat, vatkaa kananmunien rakenne rikki ja kaada liemi uunivuokaan. Sekoita seosta hieman, että liemi pääsee koko astiaan. Paista 200 asteessa yhden tunnin ajan.

392237.jpg