Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Tasan vuosi sitten päätin pitkän harkinnan jälkeen perustaa oman ruokablogin. Tutustuin ensimmäisen kerran ruokablogien maailmaaan kesällä 2006, kun sattumalta osuin Marien blogiin. Sitä kautta innostuin etsimään ruokavinkkejä kaikista ihanista blogeista. Jossain vaiheessa syksyä alkoi herätä mielenkiinto oman blogin perustamista kohtaan. Lokakuun lopussa 2006 sen sitten tein. Tästä blogin pitämisestä on tullut mukava harrastus, joka motivoi ja innostaa kokkailemaan ja leipomaan entistä enemmän!

Kiitos teille, ihanat lukijat, kaikista kannustavista ja mukavista kommenteistanne! Teidän ansiostanne blogia jaksaa ylläpitää. KIITOS!

Pahoittelen suuresti päivitystahdin hidastumista - tällä hetkellä opiskelukiireet ovat vieneet niin mukanaan, etten yksinkertaisesti ole jaksanut enää iltaisin tehdä mitään blogiin laitettavaa. Uskon kuitenkin, että nämä kiireet tästä pian helpottavat, ja jospa sitten jäisi enemmän aikaa bloginkin ylläpitoon.


Ja nyt juhlan kunniaksi tarjolla ranskalaista marjakakkua, olkaas hyvät! Ohje löytyy Pirkan sivuilta. Jätin raparperit kokonaan pois, ja marjoina käytin oman pakastimen antimia; punaherukoita, mustikoita ja vadelmia. Lisäksi laitoin jauhoja taikinaan huomattavasti ohjeen määrää enemmän, koska siten taikinaa oli mielestäni helpompi käsitellä.

Kuvia onkin sitten useampi. En osannut valita, minkä näistä olisin laittanut, joten tässä kaikki 'valintafinaaliini' päässeet :)

1022907.jpg

Tässä kera vaniljajogurtin:
1022916.jpg

Ja tässä vielä kuva (lähes) koko kakusta:
1022918.jpg