Tänään kaupassa käydessäni mieleeni nousi kuva Ankan blogissa tehdyistä herkullisen näköisistä Saarioisten naudan fileevartaista. Päätin ostaa niitä fileepihvien sijasta. Paistoin vartaat grillissä, ja täytyy sanoa, että olivat oikein hyviä. Näitä teemme kyllä toistekin! Lisukkeena söimme viipaleuuniperunoita, jotka näin Katariinan blogissa muutama päivä sitten. Tein viipaleuuniperunat samalla tyylillä kuin aiemmin tekemäni uunilohkoperunat, hieman eri tavalla kuin Katariina.

Viipaleuuniperunat

-perunoita
-ruokaöljyä
-suolaa
-mausteita: esim. grillausmaustetta, mustapippuria jne.

Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Laita perunat kulhoon, ja kaada joukkoon pari ruokalusikallista ruokaöljyä sekä mausteet. Sekoita hyvin. Laita perunat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä.

Niin, ja olihan meillä vartaiden, perunoiden ja salaatin lisänä vielä grillattua makkaraakin...

597983.jpg