Mustikkapiirakka (yksi pellillinen)

Pohja:
-200 g juoksevaa margariinia
-2 dl sokeria
-2 kananmunaa
-2 tl leivinjauhetta
-5 dl  vehnäjauhoja

Täyte:
-mustikoita oman maun mukaan
-1 purkki maitorahkaa (250g)
-1 purkki kermaviiliä (250g)
-4 kananmunaa
-1 dl sokeria
-2 tl vanilliinisokeria

Pohja: Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää sokeri-rasva-seokseen. Lisää joukkoon kananmunat vatkaten samalla seosta. Mikäli seos vaikuttaa tönköltä, lisää vähän vettä joukkoon. Levitä pohja uunipellille.

Täyte: Riko täytteen kananmunat kulhoon ja sekoita joukkoon muut aineet ja sekoita hyvin. Levitä täyte tasaisesti piirakkapohjan päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 minuuttia (tai niin kauan, kunnes täyte on hyytynyt!).

Huom! Kokeile täytteessä mustikan sijasta esimerkiksi persikkaa (yksi tölkki viipaloituja säilykepersikoita) tai raparperia.

246492.jpg
---
Tähän mustikkapiirakkaan olen saanut ohjeen joskus ala-asteaikoina kokkikerhosta. Siitä lähtien se on ollut lempimustikkapiirakkaohjeeni. Se, että täytteeseen tulee sekä kermaviiliä että maitorahkaa, antaa ihanan täyteläisen maun piirakalle.